VIHERKASVIHUOLTO JA -LEASING

Tutustu valikoimaamme ja pyydä tarjous palvelulomakkeella!



Yhteistyömme alkaa asiakaskäynnin yhteydessä kun olemme tutustuneet kohteeseen ja tarkistanut valo-olosuhteet, jotka ovat ratkaisevia tekijöitä kasvin hyvinvoinnille. Kirjallinen kasvikartoitus sisältyy hintaan.

Mikäli valoa ei ole riittävästi, suosittelemme aidonnäköisiä silkkikasveja. Ne ovat erittäin laadukkaita, valikoima on suuri ja toimitusaika lyhyt.

Viherkasvihuolto sisältää säännöllisen kastelun 2 kertaa/kk, lannoituksen kasvukaudella, puhdistuksen, leikkauksen, tukemisen, mullanlisäyksen sekä tuholaistorjunnan.

Palvelukseen kuuluu myös ehdotus huonokuntoisten kasvien uusimisesta. Mikäli yrityksemme on laiminlyönyt huoltosopimukseen liittyviä tehtäviä, korvaamme kasvit uusilla.

Ikebana Oy teki ensimmäisen viherkasvihuoltosopimuksen vuonna 1991. 30 vuoden aikana Hollannin puutarhoissa on jalostettu uusia, mielenkiintoisia, kestäviä lajikkeita, joita olemme suositelleet asiakkaillemme, ja hoitaneet niitä monia vuosia.

Meiltä saatte myös peruskasvikunnostuksen 1 krt/vuosi.

Kurt Nyberg osallistuu aktiivisesti kenttätyöhön ja yhdessä hyvien työntekijöiden kanssa syntyy onnistunut lopputulos. Henkilökunta on ammattitaitoinen ja ollut Ikebana Oy:n palveluksessa 10-20 vuotta.

Viherkasvileasing pääkaupunkiseudulla

Meiltä voitte myös vuokrata viherkasvi- ja silkkikasviasetelmia erillisellä leasing-sopimuksella (vähintään 24 kk).

Messuihin, näyttelyihin ym. tilaisuuksiin lyhytaikainen silkkikasvivuokraus.



Ikebanan työntekijöitä viherkasveja huoltamassa.



Ylös